Ensimmäinen LOMA!

Jeps, elikkä ensimmäisille lomille päästiin nyt ja samoin ensimmäistä kertaa tietokoneelle kahteen viikkoon. (Sotilaskodin netti oli tietystikin rikki...)

12.07.2010 MA

Ensimmäinen päivä paratiisisaarella.

Bussissa 86 oli hikinen tunnelma ja kaksi muutakin jotka olivat matkalla palvelukseen. Jäimme bussin kyydistä portilla, josta matka jatkui pasilla (panssaroitu Sisu) kasarmialueelle. Täytettiin miljoonia lappusia ja siviilitavaramme tarkastettiin. Olin joukon ainoa nainen ja myös komppaniamme ensimmäinen, joten sain valita naistuvan parhaan punkka ja kaappipaikan.

Aluksi olo oli hieman epävarma, kun odottelin tupaamme muita naisia. Luulin jopa kahta nuorehkoa siivoojatarta alokkaiksi ja olin lähellä panikoida, koska he näyttivät tulevan jo hyvin juttuun keskenään. :D Kun joukkueemme loput viisi naisalokasta saapuivat lähempänä kello neljää olin jo saanut hermoni kasaan ja järkyttävän määrän varusteita.

Varusvarastolla käynti oli jo tapahtuma sinänsä. Matkalla varastolle kuulin kymmeniä "Aamuja!"-huutoja sekä sain perääni kiinnostuneita katseita. Nainen joukossa on selkeä vähemmistön edustaja. Varustesäkki (pyykkisäkki aka vauhtisäkki) oli, kuten kaikki jo tietävät aivan järkyttävän vaikean muotoinen ja tuskastuttavan työläs kantaa. Koska etenemiseni oli hidasta (mutta kuitenkin varmaa!) tuli eräs miesalokkaista auttamaan säkkini kannossa (en tiedä käskikö eräs alikersanteista häntä tekemään niin, vai tekikö hän näin oma-aloitteisesti, mutta etenemiseen saatiin lisää vauhtia, mikä lienee pääasia.)

Varusteet tarkastettiin ja sitten niitä alettiin tunkea kaappiin. Aluksi tehtävä tuntui mahdottomalta, mutta nyt jo viisastuneen voin kertoa, että kaappiin mahtuu jopa tuplasti enemmän tavaraa.

Kun muut mahtavista naisalokkaistamme pähkäilivät varustevuoren kanssa, sain itselleni tekemistä ja tunsin itseni hyödylliseksi, kun pystyin kertomaan heille, mitä tulee sijoittaa minnekin. Illalla nukkumaan mennessä olo oli jopa rauhallinen.

13.07.2010 TI

Oppitunteja, oppitunteja ja vielä kerran oppitunteja.

Päivä ei oikein sujunut, aivot toimivat tahmeasti ja ulkona oli älyttömän kuuma. Ilmassa lievää v*tutusta, joka todennäköisesti johtui järkyttävästä lähes migreeninomaisesta päänsärystä, mikä saattoi aiheutua kofeiinin puutteesta tai yleisestä kuumuudesta ja väsymyksestä.

Kersantti piti päivällä haastattelun, jota varten harjoiteltiin särmää toimistokäyttäytymistä (sinänsä ihan kivaa, päästiin pois luokkahuoneesta jossa ilma ei liiku mihinkään ja lähes 200 henkeä hikoilee tuntikausia vain pieniä taukoja välissä pitäen).

Illalla pinkan teko ei onnistunut likimainkaan niin sujuvasti kuin edellisenä iltana. (Myöhemmin toki selvisi missä kohtaa yritin tehdä sitä väärin ja nyt pinkan teko sujuu vaikka unissa.) Päänsärky ja henkinen hajoilu helpotti hyvin nukutun yön jälkeen ja seuraava päivä valkeni kaikin puolin kauniina.

Päivän lainaus

Eräs tupammen alikersanteista sanoi toiselle alikille: "Näkisittepä nää naiset! Nää on ihan vitun särmiä!"

14.07.2010 KE

Päivän ohjelmassa terveystarkastukset, kusitesti (kuten kauniisti sanotaan) ja rokotukset.

Tämä päivä oli muuten aivan loistava päivä, paitsi että jouduin "koholla" olevan verenpaineen vuoksi käymään uudestaan veksissä (varuskuntasairaala) ja missasin tutustumismarssin! (Se iloinen kävelytapahtuma jota kaikki olivat innolla odottaneet ja jossa muut oppivat metsään haihdu(?) -käskyn käsimerkin.)

Sain lempinimen: Pikachu. En tiedä johtuiko se lempinimestä vai mistä, mutta kaikki joukkueemme alikersantit tuntuivat jo osaavan nimeni.

15.07.2010 TO

Aamulla satoi, päivällä satoi ja tietysti aina silloin kun oltiin ulkona oli enemmän ja vähemmän inha ilma (ukkosti) ja sitten kun oltiin sisällä syömässä tai oppitunnilla aurinko helotti ylpeänä taivaalta... Noh, aina ei mene nallekarkit tasan ja sotilashan pitää huonosta säästä, koska vihollinen ei pidä.

Päivän aikana harjoiteltiin muun muassa järjestäytymistä ja istuttiin siivousoppitunnilla. Oppitunnin aikana allekirjoittaneella oli aivan jäätävä vessahätä (vettä täytyy hörppiä jatkuvasti ettei saa mitään lämpöhalvausta) ja sitä ohjeisusta oikeaoppisesta rätin heiluttamisesta vaan tuli ja tuli eikä se meinannut koskaan loppua (tähänastisista tapahtumista epämiellyttävin kokemus :D).

Päivällä oli myös ensimmäinen pyykinvaihto. Epäsopivat varusteet vaihdettiin sopiviksi ja sain vihdoinkin vyön joka ei jäänyt härpättämään housujen ympärille löysänä rinkulana! (Tiedän, se näytti tyhmältä! Tiesin sen jopa jo ennen sitä, kun eräs kersanteista suvaitsi siitä huomauttaa...)

Päivän kohokohta oli henkilökohtaisten rynnäkkökiväärien hakeminen tväl-varastolta (tväl=taisteluvälinemateriaali). Aseen piippuhan ei missään nimeessä saa dipata hiekkaan, mutta niin vain tietysti kävi. No ei tule toistumaan.

Illalla lähetin tekstiviestejä ja "vastaanottaja"-kohtaan kirjoitin automaattisesti koko ajan omaa sukunimeäni... ja sitten ihmeteltiin kun ei viestit lähde minnekään. :D

16.07.2010 PE

Päivän pääasialliseen sisältöön kuului rynnäkkökiväärin kanssa puuhastelu. Sitä purettiin osiin ja koottiin ja taas purettiin ja koottiin. Jos onnistui olemaan nopea (kuten itselleni kävi) se palkittiin ylimääräisillä purku- ja kokoamis-suorituksilla.

Aamupäivän rynnäkkökiväärirastilta juostiin suoraan valokuvaukseen. Kaikki tapahtui tietysti hirveällä kiireellä joten onnistuin taidokkaasti lykkäämään rynnäkkökiväärini telineeseen väärin päin ja siitä sain tietenkin kuulla sitten, kun kersantti myöhemmin laski aseita.

Sotilaspassia varten otettu valokuva oli (yllättäen...) ihan järkyttävä. Hyvä kun ehti jakkaralle istahtaa kun jo huudettiin seuraavaa. Peiliähän naamani ei ollut nähnyt koko päivään, joten en yhtään olisi ihmetellyt jos naamassa olisi ollut rantuja aseöljystä tai muusta vastaavasta (no ei onneksi ollut).

Päivän lainaus:

"Alokas I."
"Hra Alikersantti?"
"Teillä on muuten ihan helvetin hyvä pinkka!"

17.07.2010 LA Omaisten päivä

Aamu alkoi huonosti. Mukesissa (muonituskeskus) oli aamupalalla appelsiineja (olen järkyttävän allerginen sitrushedelmille ja jopa niiden tuoksulle) mikä siis tarkoitti kohdallani maanpäälistä hevettiä ja tuskaisaa oloa.

Päivä kuitenkin kääntyi paremmaksi, koska tiedossa oli omaisten tapaaminen. Edelleen jatkettiin harjoituksia rynnäkkökiväärin parissa. Komennot "Lukko - irroita!" ja "Lukko - kiinnitä!" tulivat enemmän kuin tutuiksi. Alik. S. piti meille oppitunnin hymyilemisestä. "Noniin, katsokaa nyt kaikki tänne," *hymyilee* "nyt kun olen opettanut teille miten hymyillään, sitä voidaan teiltä vaatia. Joten hymyilette samalla kun puratte sitä asetta! Jopa nauraminen on sallittua! Teidän täytyy nauttia siitä! Ja hymyilette erityisen leveästi silloin, kun laatikon kansi napsahtaa sormille..." :D

Iltapäivällä oli ihana nähdä omaisia. Ennen omaisten tapaamista oltiin tietysti siivottu oikein urakalla joten illan siivouspalvelu ei sitten mennytkään ihan putkeen koska puhtaita moppeja ja rättejä ei enää ollut tarjolla (viikonloppuna nääs ei ketään ollut niitä pesemässä...) ja likaisilla siivoaminen oli kuin olisi merivedellä koittanut sammuttaa janoaan.

Päivän lainaus

Alok. Ä: "Onko teillä sitten muut reiät menneet umpeen?"

18.07.2010 SU

Harjoiteltiin oikeaoppista ampuma-asentoa maastossa.

Maastoharjoituksen kesto: 6h, vessaanpääsymahdollisuudet 0 kpl. Puhdisteettiin aseet ensimmäistä kertaa (sain vihdoin pois ne hiekat jotka silloin torstaina jäivät ikävästi liekinsammuttimeen kun ase dippasi, vaikkei olisi saanut).

Ensimmäinen maastoruokailu. Linjasto liitää maastossakin ja korpo (korkea polviasento) tuli kaikille enemmän kuin tutuksi (kaikilla oli polvet mustelmilla...). Maastoruokailua hieman hankaloitti se, että ruokana oli keittoa ja olin unohtanu luhan (lusikka-haarukka) yksikköön, kuten yli puolet joukkueestamme. (Jepjep, ei taas menny ihan putkeen.)

19.07.2010 MA

Mun nimpparit, joita kukaan ei muistanut, tai sitten mun puhelin vaan päätti surutta sivuuttaa kaikki onnitteluviestit. (Se ei enää nykyään ole ihan täysissä hengen ja ruumiin voimissa joten sori kaverit jos en oo vastannu viesteihin...)

Koko päivä pelkkiä oppitunteja. Kävin hoitotunnilla hakemassa vähän käsirasvaa ja muuta tarpeellista sekä uusin kuulotestin joka oli terveystarkastuskerralla mennyt ihan päin hongistoa.

Tupamme ovi irtisanoi työsopimuksensa. Joten se on jatkuvasti joko täysin levällään tai sitten jakkaran avulla viritetty ulkopuolelta vain hieman raolleen. Kyllä, vaatteita on erikivaa vaihtaa, kun tuvan ovi ja ikkunat ovat auki.

Iltavapaalla ennen suihkuun menoa onnistuin taidokkaasti kaatamaan puoli pulloa shampoota pitkin ainoaa puhdasta t-paitaa ja pikkumustia (lyhyet shortsi-malliset urheiluhousut joissa tulee myös esiintyä ennen nukkumaan menoa esim. ohjatuilla ilta- ja aamutoimilla) sekä tuvan lattialle. Onneksi kukaan ei liukastunut.

Illalla osallistuin ylimääräiselle aseenkäsittelyoppitunnille jonka jälkeen oli ensimmäinen vapaaehtoinen iltapala. Iltapalalla tietysti mandariineja tarjolla. Ei hyvä, ei todellakaan.

Tänään oli se päivä, jolloin yrityksestä huolimatta jopa tahtimarssi meni ainakin allekirjoittaneen kohdalta ihan katastrofaalisen huonosti.

20.07.2010 TI

Aamu alkoi klo 06.00 pelastusharjoituksella. Ulkona oli järkyttävän kylmä vuodenaikaan ja aiempiin päiviin verrattuna. Pelastautumisharjoituksen jälkeen mentiin tavalliseen tapaan ohjatuille aamutoimille ja aamupalalle.

Koko päivä oli jotenkin todella väsynyt. Aamiaisen jälkeen oli asekoulutusta (tähtäysharjoituksia ja lipastamista) jotka suoritettiin yksikön takapihalla nurmikolla varjossa ja täysin hyttysettömässä maastossa. Allekirjoittaneella taas jäätävä vessahätä, mutta jotenkin en edes jaksanut lähteä vessaan.

Emme vielä oikeen täysin tule toimeen pikkuisen (RK 7.62) kanssa. Päivän saldo: kädet auki kolmesti, laastaria kaiveltiin kahdesti. "Herra alikersantti, onko teillä laastaria?"

Päivän ohjelmassa oli myös lounaan jälkeen lihaskuntotestit, jotka eivät menneet mitenkään kehuttavasti, varsinkin kun onnistuin reväyttämään vauhdittomassa pituushypyssä vasemman reiteni.

Illalla oli tähtäimensiirtokoulutus ja silmälasienvalintareissulla olleet tupalaiset kertoivat elämästä paratiisisaaren ulkopuolella. (Kuulemma tuijotuksia oli riittänyt, kun naiset olivat kurkkusalaateissa shoppailleet Itäkeskuksessa).

21.07.2010 KE

Päivä, jolloin olisi ollut Cooper, jos olisin siihen osallistunut. Noh, aamiaisen jälkeen totesin, että reisi on harvinaisen epänormaali ja veksi kutsuu. Sain kolme päivää VMTL:ää (vapautus marssi-, taistelu- ja liikuntakoulutuksesta) ja Cooper jäi kävelemättä.

Sain veksistä kylmägeeliä (ah, mikä mainio keksintö!) ja parantelin tuvassa koipeani, kun tupaamme siirtyi "uusi" naistaistelija, joka oli aloittanut palveluksensa SPOLK:ssa.

Tuvan henki "vanhojen" alokkaiden kesken on nykyään aivan loistava ja tyttöjen keskuudessa ilmenee käsittämättömiä hysteerisiä hihityskohtauksia. Aamulla aikaa käytettiin jopa luvattoman paljon hiusten liisteröimiseen päätä myöten (hiusten ulkoasusta tuli tiistaina palautetta). Sain tilapäisen lempinimen: Geelikake. :D

Lounaan jälkeen oli ase- ja ampumakoulutusta, jossa muun muassa ammuttiin ensimmäistä kertaa paukkupatruunoilla. Maastossa oli kohdallani ihan jäätävä kraateri, eikä se siitä mihinkään siirtynyt vaikka siirsinkin telttapatjaani edemmäs ja kyynärpääni saivat tukea. (Siis ei tosissaan ollut mikään ergonomisen ampuma-asennon riemuvoitto tällä kertaa.)

Paukkupatruunoilla ampuessa on kaikista hämmentävintä se, ettei sitä säikähdä, kun itse ampuu, vaan sitä kun se naapuri siinä vieressä tusauttaa.

Mun peukalossa on edelleen maaginen kohta. Se aukeaa jokaisella kersantin pitämällä asekoulutuskerralla kun vedän liikkuvat taakse. (Kävin lauantaina Stadiumista ostamassa siihen ureiluteippiä ja myyjä kysyi "Mihin käyttötarkoitukseen se tulee, tuleeko se läpäläpä läpä vai läpäläpä läpä?" *Pitkä hiljaisuus* "Noh, kun mulla on sellanen ongelma, että tästä peukalosta *näytän sormeani* lähtee aina slaissi pois, kun rynkkyä käsitellessä vedän liikkuvat taakse." *Toinen pitkä hiljaisuus ja myyjän hämmentynyt katse* "Jaaha, vai niin, noh, eiköhän tämä siihenkin tarkoitukseen käy".)

Päivän yleisfiilis oli hieman väsynyt. Vemppamuodossa (vapautustaisetelijoiden muodostamassa ryhmässä) kulkiessa tuntee itsensä aina sairaammaksi, kuin oikeasti on - ehkä mielentila tarttuu.

Sipan (siivouspalvelu) jälkeen oli vapaaehtoista asekoulutusta, samasta aiheesta kuin päivälläkin. Olimme alokas R:n kanssa ainoat naistaistelijat, jotka lopulta päätyivät lähtemään koulutukseen asti. Voi luoja että meitä tuijotettiin! No, kaikki komppaniamme alkokkaat eivät ilmeisesti ole vielä tottuneet ajatukseen, että meitä naisiakin on.

Iltavapaalla säntäsimme lähes koko tuvan naisten voimin suihkuun ja sisään paukahti hämmentyneen näköinen miesalokas. Hän katsoi silmät suurina alastomia naistaistelijoita ja sai lopulta änkyttäen todettua, että oven lapussa lukee "yhteisköytössä" eikä "naisten käytössä", kuten siinä tietenkin olisi pitänyt lukea. Hän pakeni paikalta hysteerisen hihityksen saattelemana ja oletan, että muistamme jatkossa kääntää lapun aina tarpeen vaatiessa toisin päin...

22.07.2010 TO

SPOLK:ista siirretty naistaistelija lähti kotiin. Haettiin varusvarastolta lisää tavaraa ja se verenpaineseurannassa käynyt kaveri kantoi mun kanssa vauhtisäkit yksikön eteen. (Jouduin hieman varomaan sitä reittä.) Varusvarastolta saatiin muun muassa baretit (siis aivan järkyttävä päähine! Tai sitten mun pää ei vaan osaa sopeutua sen muotoon...) ja M05-maastokengät aka lomamaiharit.

Päivän ohjelmassa oli lisäksi luento päivystäjän toiminnasta ja käytännön rasti mm. paloturvallisuuteen liittyvistä asioista. Eli käytännössä kierrettiin jonossa yksikköä ja toistettiin periaatteella rikkinäinen puhelin mitä edellä ollut on sanonut ja eräs tietty palohälytin tuli kaikille varsin tutuksi... :D

Illalla pidettiin rasti tetsarin (taisteluvyö) pakkaamisesta ja voin kertoa, että hikihän siinä tuli, kun tavoiteaika on puoli minuuttia ja parhaimmillaankin koko tuvalla meni yhteensä yli puolitoista minuuttia.

VMTL:ää edelleen. Vemppaamisen ainoa hyvä puoli on se, että pääsee tutustumaan muihinkin, kun oman joukkueen jäseniin, joihin ei välttämättä muuten tutustuisi. 99% miessukupuolen edustajista, joiden kanssa olen jutellut, vaikuttavat harvinaisen fiksuilta ja asiallisilta. En tiedä johtuuko tämä ympäristöstä vai onko seuraani valikoitunut harvinaisen fiksuja yksilöitä, mutta oli miten oli, pidän asiaa ainoastaan positiivisena. (Kaikki pelottelut aiheesta "kuulet vaan kaikkia härskejä ja pervoja juttuja" olivat täysin liioiteltuja ja turhia, ainakin tähän astisten kokemusten perusteella.)

Ongelmia vessan kanssa. Äijät käy vieläkin paskalla siinä ainoassa kopissa jossa lukee "NAISTEN WC", ehkä siksi, että se on ainut jossa on aina paperia... mutta ärsyttävää se silti on. Heille on kuitenkin tarjolla kerroksessamme yhteensä 7 wc-koppia ja naisille on vain yksi.

Päivän lause

Kjääk S: "Pikachu, mä näin, kun te tulitte laittomasti sisään!"

23.07.2010 PE

Ensimmäiset ammunnat. Kaikki tiesivät että ne ovat tänään, mutta silti lievää levottomuutta oli ilmassa esimerkiksi aamupalapöydässä kun sitä aamupalaa syötiin (tai siis ei syöty vaan sen syömisen jälkeen ihmeteltiin) joku puoli tuntia, että miksi missää ei tapahdu mitään ja miksi vemppoja ei huudeta linjastoon.

No lopulta päästiin kuitenkin linjastoon (palauttamaan likaiset astiat) ja siitä hetimiten pikapuoliin mentiin elokuvasaliin jossa päivän aiheena oli P1 koe. Tämän jälkeen mentiin vauhdilla kasarmille keräämään kamppeita ammuntoja varten (sisälsi mm kaksi maastoruokailua).

Ammunnat ei tietenkään mennyt ihan putkeen ainakaan omalta osaltani, mutta kokemus oli hieno. Haaveilin puolet ajasta kylmästkä kokiksesta jäillä, aurinko helotti taivaalta viimeistä päivää ja ampumaradalla liihotteli parittelevia perhosia eikä hyttysen hyttystä missään. Ammuntojen jälkeen syötiin toinen maastoruokailuista ja sitten palattiin yksikköön puhdistamaan aseita ja odottamaan lomille pääsyä.

Se on menoa sit!

Huomenna kun mä herään, STJ näyttää nollaa.

Pakkaaminen niin ei oo mun juttu. Ainakaan jos saa itte päättää mitä ottaa mukaan. Mulla meni varmaan pari tuntia, että sain kaikki kamat kasaan ja tungettua kohtuu "pieneen" kassiin. Mukaan tuli vaikka mitä, enkä voi kuvitellakaan minkään olevan hyödytöntä. Jos toisin kuitenkin käy, niin saahan ne roinat aina tuotua kotiin tilaa viemästä...

Koska kaikki tahtoo kuitenkin aina tietää, että "Jännittääkö?", niin voin kertoa, että ei paljoa, mut pikkasen. Nyt on vielä sellanen kiva täpinä päällä, vähän niinku lapsena odottais joulua. :D Kattoo sitte huomenna ku istun bussissa että millanen tutina on. Vai oonko sittenkin kauhusta kankee. :D

Mut eiköhän tästä selviydytä. Aika monet muut on selvinny ennen mua ja tulee todennäkösesti pärjäämään myös mun jälkeen. Musta ainakin tuntuu, että kaikki tukijoukot liputtaa vahvasti mun pärjäämisen puolesta, että sieltä saa lisää uskoa itteensä jos välillä vaikka oma vähän hiipuis. Kiitos siis teille!

Ai niin, mulla on hienoinen ongelma. Millainen on etiketin mukainen pukeutuminen astuttaessa asepalvelukseen naisena heinäkuun helteillä?

STJ 3

Tänään on sitten viimeinen arkipäivä siviilissä. (Ja joidenkin onnettomien kotiutumispäivä... :D)

Kulunut viikko on mennyt viettäessä laatuaikaa ystävien kanssa ja hoidellessa siviiliasioita kuntoon.

Enää pitäis pestä pyykkiä ja väännätyttää silmälasien sankoja sellaseen asentoon että ne pysyis päässä eivätkä tuntuis näin järkyttävän epämukavilta...

En oikein tiedä pitäiskö tätä jotenkin panikoida etukäteen, ettei se sitten iske paikan päällä, mutta olo on ihan hämmentävän tyyni. Mukaan lähtevät tavarat pitäisi tietysti vielä pakata, niitä on nyt kertynyt aikamoinen läjä. Tulis jo se maanantai!

STJ 9

Kympit paukku sitte vikaa kertaa. Enää yhdeksän aamua. Käsittämätöntä.

Se on jännä, mitä ihmiset kysyy ensimmäisenä, kun kuulee, että mä lähden. Ventovierailla yleisin on "Ootsä nyt ihan tosissas?". Puolitutuilta kuulee yleisimmin (varsinkin miespuolisilta) "Mihin päin sä meet?" ja "Tuleeks susta spolle (sotilaspoliisi)?" Myös "Miksi?" oli melko yleinen, kun tää oli kaikille ihan uus juttu.

Monet tahtoo myös tietää, että pelottaako mua se, että se koko miljöö on niin tyystin erilainen kun siviilimaailmassa, että mitä jos mä en kertakaikkiaan vaan viihdy siellä. On tosi vaikeeta selittää, että toi on se ainut asia mistä mä viimeseks huolehdin.

Ulkopuolisille on vaikeeta selittää tätä varmuutta, mikä mulla on tän päätöksen takana. Mä olen hautonut ja miettinyt tätä niin monta vuotta ja niin monelta kantilta - miettien läpi miljoonia aiheeseen liittyviä asioita - että lopputulos on niinkin simppeli, että tätä on pakko yrittää. Mä katuisin lopun ikääni jos en kokeilis. Jos multa hajoo polvi tai nilkka tai pää, niin voin lohduttautua sillä, että mä yritin ja tein parhaani. Täytyy vaan toivoa, että pysyn kaikin puolin ehjänä. (Ja hei, siinä on se 45 päivän "koeaika" jollon kumpi tahansa, PV tai minä, voidaan irtisanoa tää sopimus. Mutta todellakin toivon, ettei niin käy.)

Tänään ois sitten ainakin näillä näkymin vika työpäivä. Ensviikolla pitäis vielä käydä ostamassa kaikkea Erittäin Tarpeellista ja ehkä pitää jossain jonkin sortin läksijäiset. Vähän myös mietityttää että mitä kaikkea mä oikeesti tarvitsen ja mitä oon ottamassa mukaan vaan koska luulen tarvitsevani...