STJ 9

Kympit paukku sitte vikaa kertaa. Enää yhdeksän aamua. Käsittämätöntä.

Se on jännä, mitä ihmiset kysyy ensimmäisenä, kun kuulee, että mä lähden. Ventovierailla yleisin on "Ootsä nyt ihan tosissas?". Puolitutuilta kuulee yleisimmin (varsinkin miespuolisilta) "Mihin päin sä meet?" ja "Tuleeks susta spolle (sotilaspoliisi)?" Myös "Miksi?" oli melko yleinen, kun tää oli kaikille ihan uus juttu.

Monet tahtoo myös tietää, että pelottaako mua se, että se koko miljöö on niin tyystin erilainen kun siviilimaailmassa, että mitä jos mä en kertakaikkiaan vaan viihdy siellä. On tosi vaikeeta selittää, että toi on se ainut asia mistä mä viimeseks huolehdin.

Ulkopuolisille on vaikeeta selittää tätä varmuutta, mikä mulla on tän päätöksen takana. Mä olen hautonut ja miettinyt tätä niin monta vuotta ja niin monelta kantilta - miettien läpi miljoonia aiheeseen liittyviä asioita - että lopputulos on niinkin simppeli, että tätä on pakko yrittää. Mä katuisin lopun ikääni jos en kokeilis. Jos multa hajoo polvi tai nilkka tai pää, niin voin lohduttautua sillä, että mä yritin ja tein parhaani. Täytyy vaan toivoa, että pysyn kaikin puolin ehjänä. (Ja hei, siinä on se 45 päivän "koeaika" jollon kumpi tahansa, PV tai minä, voidaan irtisanoa tää sopimus. Mutta todellakin toivon, ettei niin käy.)

Tänään ois sitten ainakin näillä näkymin vika työpäivä. Ensviikolla pitäis vielä käydä ostamassa kaikkea Erittäin Tarpeellista ja ehkä pitää jossain jonkin sortin läksijäiset. Vähän myös mietityttää että mitä kaikkea mä oikeesti tarvitsen ja mitä oon ottamassa mukaan vaan koska luulen tarvitsevani...