Hälvälä on jännä paikka, Hälvälä on syksyinen, Hälvälässä vietät vaikka, koko viikon hajoten...

14.09.2010 TI

Aamupäivä kului hujauksessa kun aiheena oli sidonnan oppitunti ja käytännön harjoittelu. Varsinaisella oppitunnilla katselimme enemmän ja vähemmän rajuja kuvia erilaisista vammoista, joihin sidontaa tulisi käyttää. Jotkut kuvat olivat niin yököttäviä, että erään kurssilaisen piti poistua hetkeksi luokasta ulos haukkaamaan happea.

Sidonnan tarkoitus: TTSIPE eli tyrehdyttää verenvuoto, tukea vahingoittunutta kudosta tai kehon osaa, suojata haavaa, imeä haavasta eritteitä, puhdistaa tulehtunutta haavaa ja estää tulehduksen leviäminen.

Sidonnan kriteerit: turvallisuus, tehokkuus, taloudellisuus (materiaalin rajallinen määrä), potilaan mukavuus ja tyytyväisyys sekä toiminnan esteettisyys (esteettinen sidos on usein myös asianmukainen ja oikean tuntuinen).

Teoriatunnin jälkeen pääsimme sitomaan itseämme ja pariamme kreppirullilla. Harjoittelimme mm. tähkän (joka on siis perustyyli jota voi soveltaa melkein kaikkeen) ja sen yleisimpiä sovelluksia.

Iltapäivällä harjoittelu jatkui. Joukkue jaettiin kahteen ryhmään joista toinen treenasin ensin lisää sidontaa ja toinen harjoitteli painelupuhalluselvytystä. Eli suomeksi pääsiin treffaamaan ensimmäistä kertaa elämässäni Anne-nuken kanssa.

15.09.2010 KE

Aamupäivän ohjelmassa oli lastoituksen harjoittelua. Ehdin tehdä yhden lastan ennen kuin veksi kutsui päivän osalta toisen kerran. (Aamuvastaanotolla myytiin eioota.)

Iltapäivällä harjoiteltiin kaikkien kauan pelkäämää kanylointia. Joukkue jaettiin taas kahteen ryhmään ja kun ensimmäinen ryhmä harjoitteli toimenpidettä tekokädelle, toinen ryhmä laitettiin kokeilemaan operaatiota käytännössä.

Suurimmalta osalta ryhmää homma toimi hyvin, mutta sitten oli muutama tälläinen ei-niin-putkeen mennyt tapaus. Ratsumies H sai lentosotamies K:ssa aikaan mielenkiintoisen virityksen, jonka lopputuloksena oli se, että verta roiskui pitkin lattioita, sotkien myös kenttäsairaanhoitaja K:n kädet.

Omalla kohdallani kanylointi meni ihan ok hyvin, mutta kun meikäläistä piti ruveta kanyloimaan niin kenttäsairaanhoitaja K ilmoitti koko ryhmälle että meikäläisellä on mahdottoman pienet ja vaikeasti kanyloitavat suonet. Siinä sitten pötköttelin entisen leikkaussalin eli nykyisen ensiapuluokan lattialla muun ryhmän ympäröimänä ja porukat vuorollaan totesivat, että juu, aika nihkeesti tuntuu I:n kyynärtaipeen suonet.

Staasi oli jo hyvän tovin puristanut käsivarressa, kun joku kysyi kenttäsairaanhoitajalta että "toltako syanoottinen käsi näyttää?", jollon allekirjoittaneeltakin alkoi vitsit vähetä kun vastaus kuului että tältäpä hyvinkin... Nojoo, parini sai kun saikin onneksi ekalla yrittämällä tökättyä neulan suoneen ja toimitus sai onnellisen lopun.

16.09.2010 TO

Aamupäivän ohjelmassa oli ylil. P:n eli "Vanhan liiton" oppitunteja (joista kävi kyllä rivien välistä aika selkeeks mitä mieltä herra on naisista kurkkusalaattien koristuksena...) ja valmistautumista seuraavan viikon leirille.

Haimme varastosta mm. telttakalustoa ja kerrankin meikäläisellä kävi munkki. Joukkueessamme oli PV:n ajoluvan haltija, joka muina miehinä spontaanisti ehdotti alik. A:lle, että haetaan auto, niin ei tartte kantaa. Siihen alik. A totesi, että mikäpä siinä ja niin ensimmäinen joukkue välttyi ainoana joukkueena ylimääräiseltä rehkimiseltä.

Iltapäivän ohjelmassa oli liikuntakoulutusta ja ilmoitin itseni osastoon jalkapalloa pelaavat. (Vaihtoehtona oli myös puntti.) Fudis oli tosi kivaa, tosin välillä tuppas vähän naurattamaan, on se vaan niin koomista kun kymmenkunta aikuista miestä (ja yks nainen) juoksee hulluna yhen vaivasen pallon perässä. Ja ei, mä en ollut ihan niin katastrofaalisen huono, kun ois voinu kuvitella. :D

17.09.2010 PE

Päivän ohjelmassa ennen lomille lähtöä leirioppitunti ja muita oppitunteja sekä ensimmäisen joukkueen ohjelmassa leirivarusteiden pakkaaminen valmiiks maanantaita varten.

LEIRIVIIKKO

20.09.2010 MA

Määränpää: Hälvälä

Ja ton pitäiskin sitten jo valaista aiheesta kaikkein oleellisimman. (Mutta koska kaikki ei kuitenkaan ole tehneet tuttavuutta hälvälälandian kanssa, niin kerrottakoot aiheesta hieman lisää...)

Allekirjoittaneella on antibioottikuuri päällä pilkkutaudin takia ja heti aamupalan jälkeen muutan tilapäisesti vessaan asumaan, koska vatsa on täysin kuralla. Jippii, hyvää leiriviikkoa... Jotenkin mä kuitenkin selvitän tieni Puolustusvoimien metsävihreään bussiin ja matka alkaa. Ja loppuu myös vähän turhan nopeesti, sillä pian huomaan seisovani epämääräisen hiekkakuopan reunalla ja metsänvihreä bussi on jo kaasuttanut lastin tyhjennettyään tiehensä. Siinä me sitten steppailaan tovi ja toinenkin, istahdetaan, pötkähdetään, otetaan päiväunia ja odotetaan hyvä tovi kaikkia muita.

Kun loputkin meistä on saatu kärrättyä paikalle, otetaan tetsarit, aseet ja reput (ugh!) kantoon ja taaperretaan ihan hyvä tovi paikalle, jossa tullaankin sitten viettämään loppuviikko. (Joo, perä kerkes jäämään sillä matkalla useemman kerran.)

Päivän varsinaisessa ohjelmassa oli evakuointiharjoituksia (takaapäin halausotteella matalana raahaten, tetsarista matalana perässä vetäen, ruotsalaisella tyylillä (kaveri makaa selällään maassa ja sen kädet tulee kaulan ympäri ja itte sitten konttaat molempia raahaten eteenpäin - Jep, tyyli on ihan yhtä pyllystä kun kuulostaakin ja vaan ruotsalaisten voi tosissaan kuvitella käyttävän tota), halausotteella seisovaa raahaten, palomiesotteella, kunigastuolilla... ) siis kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla tavoilla.

Evakuointiharjoitusten aikana ratsumies H:n lipastama Riitan myrkky leviää edellä mainitun tetsariin, koska sitä ei voinut laitaa pakin sisään kolinan takia, joten ratsumies H:lla on sitten loppuleirin ajan puolukkapuurosta vaaleanpunainen pakkastakki. (Ratsumies H ei kuulemma muuten aio enää lipastaa yhtään mitään...)

Jotta aloituspäivä ei olisi jäänyt fyysisesti turhan kevyeksi, on ohjelmassa evakuoinnin jälkeen "paariralli".

Ryhmässä on viis jäsentä, kaksi ranteen paksuista ja reilut pari metriä pitkää riukua sekä erilaisia lisätarvikkeita tilapäispaarien tekemiseksi. Kokeilimme potilaan evakuiomista huopapaareilla, takkipaareilla, sadeviittapaareilla sekä kaikkien rakastamilla tetsaripaareilla (huomatkaa että viimeisimmän kohdalla ironia kuultaa äänestäni kauas...).

Matkaa suuntaansa oli noin 25 m ja jottei tehtävä olisi liian helppo niin alueena oli myllättyä metsäaukeaa jossa siis tasaista maankohtaa sai etsi vaikka koko päivän silti sitä löytämättä. Tämä lienee osasyy siihen että ennen viimeistä suoritusta eli tetsaripaareja tuiskahdan komeasti turvalleni, kun jalkani jää johonkin juurakonkäppyrään kiinni ja kolautan polveni vähintäänkin komeasti mihin lie kiveen ja sitten kun siinä on kymmenen vähän säikähtänyttä äijää ympärillä kysymässä vointia en saa aikaiseksi muuta vastausta kun itkun tuherrusta. (Nojoo, ei siinä onneksi kovin pahasti käynyt, mitä nyt en oikein kävellyt loppuleirin aikana.)

Ja jottei tässä vielä kaikki, kuului agendaamme vielä ensimmäistä yötä varten laavun rakentaminen. Kyllähän se vähän motivoi kun sanottiin että "te sitten myös nukutte siinä, että kannattaa niitä havuja ehkä vähän hakea lisää, voipi muuten olla aika vilpoinen."

Illalla kilpailu yhden tulitikun nuotiosta. Millä laavukunnalla on nopeiten pakillinen kiehuvaa vettä? No ei ainakaan meidän laavulla.

Leirin kutakuinkin ainoa päivä/yö jolloin ei satanut...

21.09.2010 TI

Kukaan ei oikein tiennyt, että herätys on aivan normaalisti kuudelta, eikä kukaan oikein halunnut nousta ylös saati herättää muita. No, päivä lähit tahmeasti käyntiin, mutta lähitpä kuitenkin.

Aamupalan jälkeen harjoiteltiin lääkintämiehen toimintaa laavulla (tilapäisvälineiden käyttö, evakuointi tilapäispaariella), jolloin olin tietenkin oikeutettu potilaan rooliin, olihan jalkani kutakuinkin käyttökelvoton ainakin mitä kenenkään kantamiseen tuli.

Päivän aikana satoi paljon ja kaikki välineet joita aamupäivän laavuharjoituksessa käytettiin savustuivat erittäin tehokkaasti (jep, mulla oli sen jälkeen yks savunkärynen ja kostea pakkastakki, kaksi hyvin savunhöysteistä ja märähköä pooloa... Eli se niistä vaihtovaatteista.)

Lounaan jälkeen meille jaettiin valkoiset, punaisella ristillä varustetut lääkintämiehen hihavaatteet. Sen oli kai tarkoitus tsempata meitä tulevassa koitoksessa, joka siis oli paarimarssi. (joo, ei ollu mikään baarimarssi... kun ois ollutki, mut ei.) Allekirjoittaneella edelleen pakki ihan sekaisin, joten sissipaskaneitsyys jäi Hälvälän metsiin. Vähän kyllä kuumotti toi marssi noin niin kun vatsan kannalta, mutta jotenkin taas sain koottua itseni.

Kjääk I:sta tuli tietenkin taas potilas, koska tällä hajonneella polvella ei ketään pahemmin kanneltu, kun jo kävely teki tiukkaa. (Joo, ja nyt kaikki tietty ajattelee et vähänkö muija pääsi helpolla tosta marssista, kun ei tarvinnu tehä muuta ku pötköttää paareilla muitten kannettavana, mutta voin kertoa ettei se ollu niin kermasta kun ois voinu kuvitella.)

Marssin alussa tihutti vähän vettä, ei kuitenkaan niin paljon, että oisin käyttäny sadevaatteita. No, marssin edetessä tulikin vettä sitten vähän reippaammin, eikä kukaan oikeen tajunnu että meikäläinen on ihan täysin läpimärkä ennenkö jossain kohtaa vähän inahdin, et sadeviitta vois olla aika jepa. Eihän ne äijät tietenkään kovin innokkaasti ruvennu sitä kaivamaan, ennenku mulla kolisi hampaat pahemman kerran.

Marssin loppupuolella mut oli sadeviitan lisäks peitelty myös pakkastakilla, mutta koska olin jo kertaalleen kastunu ihan läpimärkäs, olin tärisevä ja kaliseva ihmisraunio josta ei oikeen meinannu lähteä paria tavua kummempia äännähdyksiä. Joten väitän siis ihan rehellisesti, että jos olisin ollut ehjä, olisin ollut paljon mielummin kantamassa ja hikoilemassa ja kiroamassa sitä, että tää marssireitti oli pelkkää ylämäkeä ja suota melkeen koko matka. (Jep, ihan oikeen luitte, suota. Siellä äijät kahlas reisiään myöten suossa, kun ei aina tiedustelu ihan pelannu. Ja nyt se suo oli kuulemma vielä suht kuiva.)

Paarimarssin jälkeen päästiin saunomaan, niin uskomattomalta kun se kuulostaakin. Kun ratsumies H kysy kersantti V:ltä että "missäs naiset saunoo?" niin kersantti V:n ilmeestä tasan näki, ettei se ollu muistanu meitä, ennenku vastauksena kuulu, että henkilökunnan saunassa.

Saunomisen jälkeen taaperrettiin takaisin laavuille ja meikäläinen jääti peräpäätä kun polvi ei kertakaikkiaan antanut myöten kävellä mitenkään reipasta vauhtia. Päätin siinä linkatessani, että niin pitkään mennään kunnes jalka pettää alta, ja kyllä se sitten jotenkin vaan kestikin perille asti.

Perillä purettiin laavut, pystytettiin teltat ja meikäläinen muutaman muun vapaaehtosen ohella onnistui saamaan itsensä kuskien ja alik. A:n kanssa samaan telttaan nukkumaan. (Teltta on ehkä vähän huono nimi kuvaamaan sitä säälittävää kangasriepua, siivilä vois olla paljon kuvaavampi termi, vesi meinaan sato aika ilosesti sisään ja maassa oli Atlantin kokosia rapakoita, eikä natokaminassa ollu muuta hyvää, kun ettei kipinää tarvinnut pitää. Natokamina ei kylläkään lämpee mitenkään erityisen kuumaks, joten joo, viileetä oli, varsinkin kun tuuletuskin nyt pelas niin tehokkasti kun pelas.)

Illalla meininki alko olla jo vähän levotonta, saatiin aikaan melko hervottomat keskustelut vaikka mistä, mutta noin niin kun mainitsemisen arvosena ehkä keskustelu kreppirullien käyttökelpoisuudesta juuri siihen tarkoitukseen, kun vessapaperia ei ole saatavilla.

22.09.2010 KE

Ohjelmassa: Ensihoitopaikka eli EHP-ralli

Aamu alkoi laatikkorallin merkeissä eli auton lavalta nosteltiin laatikoita joiden paino vaihteli 20-50 kg välillä, jonka jälkeen ne kannettiin mallin mukaisesti maahan piirretyn pohjapiirroksen vaatimalla tavalla. Ja sitten laatikot kannettiin ja nostettiin takaisin auton lavalle ennalta määrätyn järjestyksen mukaisesti...

Ensimmäisessä kellotetussa suorituksessa meni 20 min, joka on ihan järkyttävän paljon, jos otetaan huomioon että itse teltta ja sähköt ja tietyt instrumentit pitäisi saada kesäkelillä toimintavalmiuteen puolessa tunnissa. Noh, vanhan sanonnan mukaan harjoitus tekee mestarin, niin tässäkin. Tarpeeksi pitkään kun jumpattiin, saatiin suoritusaika lopulta alle kahteen minuuttiin. (Hyvä me!)

Laatikkorallin jälkeen harjoiteltiin itse teltan pystytystä, joka siis toimii muuten ihan kuin tavallisen puolijoukkueteltan pystytys, mitä siinä korotetussa mallissa nyt on pidemmät (kaksiosaiset) kulmakepit ja korkeampi keskisalko. Niin ja paketiksi kasaaminen vaatii hieman enemmän hikikarpaloita isommaltakin joukolta. Kun teltan kanssa oltiin aikamme jumpattu, oli aika kokeilla kokonaissuoritusta. Eli teltta pystyyn, laatikot sisään, sähköt päälle, valot toimintaan ja instrumentit ja härpäkkeet oikeaan järjestykseen esille laatikoista tehdyn hyllyn päälle.

Koska PV:ssä koulutus on nousujohteista, niin tässäkin tuli pikkuhiljaa lisää muistettavia ja tehtäviä asioita. Päivän päätteeksi ryhmämme pystytti teltan, järjesti laatikot ja niiden sisukset, veti sähköt generaattorista, viritti lamput ja sytytti voimavalolyhdyn ilman muuta kuin tähdistä tullutta valoa (joo, no heti kun teltta oli pystyssä, sai sisään viedä voimavalolyhdyn) alle puoleessa tunnissa, ensimmäisellä yrityksellä. Päästiin muuten vieläpä kohtalaisen aikaisin nukkumaan ja kersanttia harmitti, ettei se voinut pistää meitä uusimaan. Ennen pimeän pystytystä leirialueen liepeille tuli kaikkien riemuksi sodeauto josta pääsi hakemaan mosua (motivaatiosuklaata) auttamaan yli pahimmasta hajotuksesta.

23.09.2010 TO

Leiri alkoi jo olla loppusuoralla, aamulla oli kersantti V:n pitämät asetarkastukset. Asetta oli muuten harvinaisen jännä puhdistaa, kun se oli muutaman päivän aikana onnistunut hankkimaan itseensä kauniin ruskean ruostepinnan, varsinkin kun allekirjoittaneella ei ollut leirillä lainkaan aseenpuhdistusvälineitä mukana...

Torstaita edeltävänä yönä tulin vähintäänkin kipeäksi. Ajoin päivän puolivaloilla enkä uskaltanut käydä mittauttamassa kuumetta. Nojoo, kaikkihan me oltiin siinä vaiheessa kipeitä.

Päivän ohjelmassa mm. tutustuminen toimintaan EHP-teltan sisällä sekä siihen kuinka potilas kulkee teltassa selvittyään evakuoinnista.Tutustuttiin myös EHP:n II-vaiheen pystytystoimiin, eli naamioinnin parantamiseen, huostaanottopaikan perustamiseen, paskapoteron tekoon sekä linnoittamiseen.

Kaikille neulakammoisille oli tiedossa huonoja uutisia: harjoittelimme intra muskulaarista(?) pistoksen antoa, eli suomeks keittosuolaliuoksen tökkäämistä olkavarren lihakseen eli vähän kuin rokotteen antamista. Päälimmäisenä jäi mieleen se, että kun valittelin heikkoa oloani kenttäsairaanhoitajalle ennen kuin pistin pariani, hän sanoi että kusessa en ole minä vaan parini, jos jotain menee pieleen... No ihan hyvin se sitten onneksi meni, meillä kaikilla.

Vietimme iltapäivällä taukoa alueella, kun eräs tietty eversi saapasteli paikalle ja lausui kurssilaistemme mielissä jo legendaariseksi käyneen lauseensa. Eversti katselee ensin tovin ympärilleen pidettyään pitkän puheen josta kuikaan ei oikein ymmärtänyt yhtään mitään, liekö eversti itsekään ja sanoo sitten: "Täällä, täällä on kyllä hyvän näköisiä lääkintämiehiä... *pitkä tauko* ja -henkilöitä."

Illalla valmisteltiin vielä perjantaiaamun harjoitusta tekemällä laavut ja muutamia tilapäislastoitusvälineitä. Tämän jälkeen luulimme olevamme vapaita suorittamaan tukikohtapalvelua mutta saimmenkin koulutusta liukurin käytössä evakuointivälineenä. Ihan kätevä pelihän se on.

24.09.2010 PE

Aamulla käy ilmi, että harjoitusalueenamme on se samainen takametsä, mihin porukka on käynyt koko viikon sipaamassa (eli paskomassa tyylillä sissi). Jep, hyvii hommii.

Onneksi harjoitus ei ole kovin pitkä ja selviydyn siitä jotenkin kipeän polveni kanssa vaikka osallistumiseni olikin hieman nihkeää. Purettiin laavut ja syötiin pikainen lounas, jonka jälkeen suunnataan modulimasilla yksikköön. Asehuollon ja henk. koht. huollon jälkeen LOMILLE!

* * *

Muutama sana vielä yleisesti leiristä. Ryhmä/joukkuehenki parani huimasti, kun vatutuksen koki ja jakoi yhdessä. Ikävä teitä kaverit ja teidän pöljiä juttuja! <3

Ensimmäisenä yönä kiertovartiossa Kjääk I muka vitsikkäänä: "No onks täällä näkyny pieniä vihreitä miehiä?" -"No onhan niitä aina välillä täällä pyöriny." Jepjep. Armeijan mettäreissullahan ei tietenkään pukeuduta vihreeseen...